Fredrik Ekholm nimitetty ylirakennusmestariksi

14.12.2015

Fredrik_Ekholm.pngTasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi yrittäjä Fredrik Ekholmillen ylirakennusmestarin arvonimen perjantaina 11.12.2015.

Parisenkymmentä yhteiskunnan, politiikan ja elinkeinoelämän johtotehtävissä toimivaa henkilöä Vaasasta ja sen ympäristöstä ovat suositelleet arvonimitystä, jossa perusteluina käytettiin Fredrik Ekholmin pitkää, ammattimaista ja luotettavaa rakentamistoimintaa ja monivuotista hyviin arvoihin perustuvaa työtä yhteiskunnan hyväksi.

Fredrik Ekholm on toiminut aktiivisesti rakentajana yli 50 vuotta. Rakennusmestariksi valmistuttuaan hän työskenteli vastaavana työnjohtajana 13 vuotta rakennusliike K.E. Nymanilla, joka oli tuohon aikaan suuri yritys. Vuonna 1982 hän aloitti työt isänsä Henrik Ekholmin perustamassa yrityksessä Vaasan Rakennuskorjaus. Toimitusjohtajana Fredrik toimi vuoteen 2009, minkä jälkeen hän on työskennellyt yrityksessä projektien johtajana sekä hallituksen puheenjohtajana.

Fredrik on myös ollut aktiivinen monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Vuodesta 1976 eteenpäin hän toimi Vaasan kaupunginvaltuustossa 20 vuotta. Hänellä on myös ollut monia muita kunnallisia luottamustehtäviä, joista mainittakoon hallitusjäsenyydet ja puheenjohtajuudet seurakunnassa, kansankorkeakoulussa, pankissa jne. Hän on myös osallistunut aktiivisesti moniin niin kansallisiin kuin kansainvälisiinkin tehtäviin, jotka ovat vieneet hänet yli 30 eri maahan. Neljän vuoden ajan hän toimi suomenruotsalaisten kansankäräjien jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut 20 vuoden ajan puheenjohtajana ICCC Suomi ry.:ssä (Kansainvälinen Kristillinen Kauppakamari), ollen tällä hetkellä varapuheenjohtaja. ICCC:n kansainvälisessä hallituksessa hän on ollut jäsenenä 11 vuotta ja on tällä hetkellä Pohjoismaiden, Baltian ja Etelä- ja Keski-Euroopan aluejohtaja.

Fredrik Ekholm on toinen niistä suomalaisista, joille on uskottu kahden maan kunniakonsulin tehtävä. Vuonna 2000 hänestä tuli Länsi-Afrikassa sijaitsevan Beninin kunniakonsuli ja vuonna 2014 Israelin kunniakonsuli. Hän on myös tehnyt rakentamisaloitteen ja johtanut useita koulu- ja terveyskeskusprojekteja Beninissä jo vuodesta 1997.

03.05.2017Vapaata toimitilaa katutasossa Vöyrinkatu 13
22.02.2017Fredrik Ekholm 70 vuotta
02.11.2016Rakennamme rivitaloja Gerbyseen
19.10.2016Hartmanin liiketalon saneeraustyöt edistyvät
02.10.2016Kristiinankaupungin kirkko
27.01.2016VRK uudistaa Vaasan Prismaa
14.12.2015Fredrik Ekholm nimitetty ylirakennusmestariksi
04.09.2015VRK sai suuren urakan - Kauppapuistikko 23 muuttuu
16.08.2015VRK uudistaa ravintola "Ollin" julkisivun
12.08.2015Ruusuja

Siirry arkistoon »